Keuhkokuume, kokemus jota en halunnut saada

Keuhkokuume, tuo viheliäinen kuumeen nostattaja ja energian syöjä.

Ensimmäiset oireet alkoivat oikeastaan jo maanantaina 10.2. Olo oli hieman kipeä päivällä ja illalla nousi ensimmäisen kerran hieman lämpöä mittarin näyttäessä 37,5. Normaali lämpöni on 36,5 ja kun lämpö nousee 37,0 ja siitä yli, tunnen oloni kipeäksi. Yleisvointi ei kuitenkaan ollut mikään huono, vaikka kipeäksi itseni tunsinkin, joten työnsin asian taka-alalle jatkaen normaalisti töissä koko viikon, vaikka sama tapahtui joka päivä.

Sitten koitti perjantai päivä 14.2.

Olo päivän aikana huononi tasaiseen tahtiin ja kotimatkalla vielä ajattelin, että jaksaisikohan sitä lähteä lasten kanssa tutustumaan Tuusulan kirjastoon, kun emme siellä ole vielä käyneet. Jokin pieni ääni sisällä yhdistettynä outoon voimattomuuden tunteeseen, esti kuitenkin kirjastoon lähdön ja hyvä niin. Lapset iltapäiväkerhosta ja koulusta haettuani, suljin huokaisten kotioven takanani kiinni ja raahustin sohvalle lepäämään.

Illan koittaessa iski järkyttävä kylmyys, jonka kylmän väristykset kulkivat varpaista sormenpäihin asti aaltoina. Hytisin sähköpeiton alla ja mietin, että taitaa taas lämpö nousta. Kuumemittari näyttikin sitten lopulta 39,6 astetta kuumetta. Tästä hetkestä kaikki alkoi ja viikonlopun kärvistelin kuumeen ollessa 38,6-40,0 astetta koko viikonlopun. Oireina lisäksi yskä, kovat lihaskivut ja päänsärky. Kunto oli sitä luokkaa, että jokainen liike, jonka tein, vaati päänsisäisen tsemppauksen itselle: nosta käsi, ota juomapullo, aukaise korkki ja juo vettä. Useinkaan käsi ei totellut heti, vaan liikkeeseen piti kerätä voimia ja pakottaa käsi liikkumaan. Toisin sanoen, olin raunio.

Maanantaina 17.2. raahauduin lääkäriin Järvenpään Mehiläiseen. Tulehdusarvot olivat vain hieman koholla niiden ollessa 48 ja keuhkokuvasta löytyi viitteitä keuhkokuumeesta. Sain antibiootti reseptin. En tunne Järvenpäätä kovinkaan hyvin ja kuumetokkuraisena harhailin pitkin katuja apteekkeja etsien pakkasen polttaessa keuhkoja jokaisella hengenvedolla. Lopulta apteekki kuitenkin löytyi ja selvisin kotiin takaisin turvallisen sohvan pehmeään lämpöön.

Kuume oli ja pysyi. Yskä paheni pahenemistaan ja rintakehään sattui kunnolla jokaisen yskähdyksen myötä. Joka aamu heräsin yli 39 asteen kuumeessa ja voimaton olo ei helpottanut. Kuumeen sai laskemaan, kun otti 1 g Panadolin ja 800 mg Buranaa kyytipojaksi. Kuume saattoi laskea jopa normaalin rajoihin pariksi tunniksi, jonka jälkeen pompahti kuin raketti takaisin vanhoihin tuttuihin ympyröihin. Niinäkin hetkinä, kun kuume laski, olo oli silti totaalisen voimaton ja vessassa käynti, puhumattakaan suihkusta, vastasi maratonia. Hengästyin helposti ja pökerryttävä olo iski heti pystyasentoon noustessa. Asiaa ei parantanut ainakaan se, että vaikka pakotin itseni juomaan mehua, vettä ja limua, en pystynyt syömään. Torstai aamun koittaessa tutun 39 asteen kuumeen kera, olin elänyt jo kuusi päivää pelkällä yhdellä banaanilla päivässä. Sen enempää en saanut pakotettua itseäni syömään päivässä, vaikka kyllä yritin.

Tuona torstai aamuna 20.2. olin aivan loppu. Söin antibiootteja kuusi tablettia päivässä ja lopputulos oli.. ei mikään. Varasin uuden ajan lääkärille ja tein tutun reissun Järvenpään Mehiläiseen uudelleen. Tulehdusarvot olivat nousseet 114:sta. Sain uudet laajempi vaikutteiset antibiootit ja edellistä antibioottikuuria pidennettiin kuudesta päivästä yhteentoista päivään. Lisäksi yöksi sain yskän lääkkeen, joka auttaisi nukkumisessa. Enää ei olisi asiaa Mehiläiseen. Jos kuume ei talttuisi sunnuntai aamuun mennessä, olisi edessä sairaalareissu. Kerrottakoon tässä vielä, että sairastan astmaa, eikä se ainakaan paranna asiaa yhtään.

Kuin ihmeen kaupalla, perjantaina 21.2. heräsin ilman kuumetta ja lauantaina oli ensimmäisen täysin kuumeeton päivä. Korkean jatkuvan kuumeen kourissa oli kulunut kokonaiset 7 vrk ja yhteensä kuumeilua oli ollut jo 12 vrk. Kuumeen väistyminen oli todellinen helpotus! Ja parasta oli, ettei ainakaan sairaalaan tarvinnut lähteä.

Vaikka kuume väistyi, ei voimakas sairauden tunne ja voimattomuus hävinnyt vielä minnekään. Olin edelleen täysin raunio. Olo on kohentunut pienen askelin ja vähitellen olen alkanut pystyä syömään enemmän. Edelleen tänään maanantaina 24.2., kaksi viikkoa ensimmäisistä oireista, olen täysin vetämätön. Eilen laitoin yhden naulan seinään seinäkelloa varten ja se tuntui vähintäänkin kokonaisen työpäivän mittaiselta suoritukselta. Sairauslomaa minulla on jäljellä vielä huominen päivä. Hieman tässä arvon, olenko vielä kykenevä töihin. Tämän päivän perusteella kallistuisin siihen, että en, mutta kuuntelen kehoani vielä huomisen aamupäivän ennen päätöksen tekoa. Ties vaikka energiaa tulisi yhtä nopeasti, kuin kuumekin hävisi?

Tässä minun kokemus keuhkokuumeesta. Onko sinulla kokemusta asiasta? Selvisitkö ilman sairaalareissua? Kauanko kesti keuhkoilla toipua ja voimilla palata? Mielellään kuulisin muiden kokemuksia asiasta.

-Katja-