Kuohu magneettitaulu 40 x 60 cm koruteline magneettinen korujen sailytys 1.3

Magneettitaulu vai koruteline?

Koruteline kuin taulu!
Itsellä kotoa lähtö on välillä hyvinkin hektinen hetki. Vaatteet äkkiä niskaan ja ovesta ulos. Tämä johtuu eniten siitä, että lähtö tulee jätettyä viime tinkaan. Eli ihan itseään saa syyttää (ja toisarvoisesti isoa työmäärää joka odottaa joka kulman takana).
Kelloa saattaa vilkaista 10 minuuttia ennen lähtöä ja todeta tässä olevan hyvin aikaa hoitaa vielä joku pikku homma pois alta. Yhtäkkiä kellon huomaa olevan jo niin paljon, että on myöhässä! Ajan säästämiseksi kaikki olisi hyvä olla valmiina lähtöä varten. Kiireen hetkellä on kaiken muun ohella erittäin huono hetki alkaa kaivamaan korulaatikon uumenista koruja asua täydentämään. Todennäköisesti kiireessä tehty valinta on täysi huti ja on melkein parempi kulkea ilman sitä.

Pienen helpotuksen arkeen ja uuden tuulahduksen sisustukseen saa tekemällä magneettitaulusta korutelineen! Korut ovat äkkiä napattavissa mukaan ja erilaisia koruja tulee käytettyä monipuolisesti, kun valikoimaa vaihtelee epäsäännöllisen säännöllisesti. Lisäksi jos tietää haluavansa juuri tietyt korut seuraavana päivänä päälle, voi ne laittaa valmiiksi odottamaan korutauluun, jossa ne ovat valmiina oikeaa hetken varten helposti otettavissa. Ja onhan niitä kauniita koruja on sääli piilotella kaapin uumenissa, joten taulu on juuri oikea paikka niille olla esillä.
Korutaulun saa tehtyä magneettisella pinnalla varustetusta taulusta ja vahvoista magneeteista. Meidän oma suosikki on luonnollisesti Kuohu magneettitaulu ja siihen sopivat metalliset nuppimagneetit vahvalla pitovoimalla!

Miksi sitten juuri Kuohu magneettitaulu? Kaupasta saa paljon halvemmalla magneettisella pinnalla varustettuja liitutauluja ja valkotauluja.

Siksi, että Kuohu magneettitaulu on:

Kuohu magneettitaulu 40 x 60 cm koruteline magneettinen korujen sailytys 1.1

Tutustu myös näihin

Ostoskori
Scroll to Top