Yrityksen nimen valinta rotated

Mikä yrityksen nimeksi?

Osaatteko arvata mikä on Maokan nimen takana?

Monen yrityksen nimen taakse piiloutuu hauska oivallus tai tarina nimen takana. Oletteko miettineet, että esimerkiksi Isku on toisinpäin uksi ja Asko on oksa? Otsikoissa on myös pyörinyt tilapäisiä wc-palveluja tarjoava yritys nimeltä PasiKuikka. 😅 (Tämä postaus ei sisällä kaupallista yhteistyötä kyseisten yrityksien kanssa.)

Loppujen lopuksi yrityksen nimen valinta on ihan oma lukunsa. Joillekin se saattaa olla heti selvä, toisilla pohdinta saattaa kestää hyvän tovin.
Lisäksi nimiehdotuksia on hyvä olla useampi, koska ei ole itsestään selvää, että nimi menee tarkan hyväksyntäseulan läpi. Nimeen liittyy useita erilaisia säädöksiä, jotka vaikuttavat sen hyväksymisprosessiin. Nimi ei saa olla esimerkiksi paikannimi, käytössä toisella yrityksellä, muistuttaa liikaa toisen yrityksen nimeä tai sisältää pelkkää etunimeä tai sukunimeä.

Maokastakin piti tulla aluksi Masuka!
Halusimme, että nimessä on mukana kummankin perustajan, eli Marian ja Katjan nimien kaksi ensimmäistä kirjainta. Masuka nimessä ajatuksena oli, että keskellä oleva ”su” olisi ollut sanaleikin tavoin englannin kielellä toisin päin ”us”, eli me. Pidimme myös Masuka nimeä suloisen kuuloisena, joten tämän vuoksi se oli aluksi ykkösvaihtoehtomme. Masuka on kuitenkin sukunimi (harvinainen sellainen, mutta kuitenkin), joten nimi joutui loppujen lopuksi hylkyyn tästä syystä. Mietimme myös nimeä Maika, jossa keskellä oleva i-kirjain olisi merkinnyt sanaa interior, eli sisustusta. Nimi oli kuitenkin jo käytössä ja merkitykseltään meille hieman liian ”tyhjä”. 🤔

No entä sitten Maoka?
Tähän liittyy hieman syvällisempi merkitys. Meillä Maokan perustajilla on aina ollut erityisen lämpimät välit keskenämme. Olemme siskoksia, mutta myös parhaita ystäviä jo ihan pienestä pitäen kuuden vuoden ikäerosta huolimatta. Nimistämme tulevien ma ja ka tavujen lisäksi välissä oleva o-kirjain kuvaa ympyrää, joka merkitsee meille elinikäistä ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Maoka on siis täydellinen nimi juuri meille! ♥

Laita kommenttia alle, jos sinulle on tullut oivalluksia eri yritysten nimistä!
Ps. Aikoinaan tuli katsottua Mario Bros –elokuva, jonka aikana tuli ahaa elämys! Bros tarkoittaa veljeksiä 😂 Eikä tätä meistä kumpikaan ole koskaan tullut ajatelleeksi! Puhumattakaan viime aikoina tehdystä oivalluksesta koskien Taffel-sipsejä 😂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin

Ostoskori
Scroll to Top